Noora Vahvelainen

Noora Vahveleinen

Klinikkamanageri

Olen valmistunut konetekniikan insinööriksi 2002. Miten se tähän liittyy? Ei mitenkään, mutta onpahan tullut joku koulu käytyä. Oikea oppi tähän eläinmaailmaan on tullut elämän mittaisesta koulusta eläinten parissa. Olen kotoisin Tampereelta ja eläimiä on ollut kaikenlaisia. Siis ihan_kaiken_laisia. Ja aina ja paljon. Olen kasvattanut koiria ammattimaisesti vuodesta 2008 lähtien ja toiminut aktiivisesti erilaisissa koirayhdistyksissä ja kennelliiton luottamustehtävissä. Olen kennelliiton hyväksymä mikrosiruttaja ja DNA-näytteenottaja. Kasvattaminen on minulle elämän tarkoitus, ei pelkkä harrastus. Jaksan puhua kasvattamisesta ja neuvoa sekä kouluttaa uusia kasvattajia ja kokeneempiakin kasvattajia loputtomiin. Kokemusta on kymmenistä synnytyksistä ja astutuksista ja kaikista ongelmista mitä niihin vain voi liittyä.

Olen työskennellyt isolla eläinklinikalla sekä eläinsairaalassa viimeiset 10 vuotta. Minulla on ollut myös oma eläintarvikeliike 10 vuoden ajan Häijäässä. Kotoa löytyy useita alkukantaisia pystykorvarotuja sekä myös metsästyskoiria. Vapaa-ajan vietto ongelmia ei siis ole.