Palvelut

Koiran kiimakontrolli ja progesteroni testi

Koiran parhaan astutusajankohdan määrittämiseen suositellaan käytettäväksi verinäytteestä tutkittavaa progesteroniarvoa. Ensimmäinen progesteroniverinäyte on suositeltavaa ottaa noin 7 vuorokautta juoksuvuodon alkamisen jälkeen. Teemme progesteroninäytteet klinikallamme laboratoriotasoisella laitteella (Triolab Cube), kyse ei siis ole ns. pikatestilaitteesta. Tulos valmistuu noin tunnin kuluessa näytteenotosta. Voimme analysoida klinikallamme myös muualla otetun verinäytteen.

Eläinlääkärimme auttavat progesteronituloksen perusteella omistajaa oikean astutusajankohdan valinnassa. Kiimakontrollissa tutkimme koiran emättimen rakenteen ja otamme papa-näytteen emättimen limakalvoilta progesteroninäytteen lisäksi. Jos kyseessä on ensikertalainen narttu, suosittelemme emättimen rakenteen palpoimista heti ensimmäisen progesteroninäytteenoton yhteydessä. Nartuilla esimerkiksi emättimen väliseinät ja muut poikkeavat rakenteet ovat melko yleisiä ja ne saattavat estää nartun luonnollisen astutuksen tai jalostuskäytön.